Uudenkylän taistelu

KANSALAISSODASTA 100-VUOTTA-MUISTELUTILAISUUS 21.4.2018

Juhani Sillanmäki

Muistoja tuolta ajalta.

Synnyin kansalaissodan hävinneen puolen perheeseen, siltä ajalta lähtemättömästi muistini sopukoihin ovat piirtyneet muutamat esineet. Kaksi puista voirasiaa ja kaksi kirjaa, niistä kerron aluksi. Rasioissa lukee Muisto Hennalasta, ja ne ovat oman isäni tekemiä, punaiset kirjat ovat muistojulkaisuja noilta ajoilta. Opittuani lukemaan, tutustuin niihinkin lähemmin, olihan ne karmeaa luettavaa. Sen jälkeen tähän sotaan liittyviä kirjoja on tullut luettua runsaasti ja vielä enemmän on jäänyt lukematta. Tuleehan kirjoja aina lisää ja tutkimattomia alueita löytyisi vielä omalta kylältäkin.

Uhrimääristä on monia tutkimuksia tehty ja olen niitä vertaillut keskenään, puutteita niistä löytyy. Tutkimattomia hautoja on edelleen, luvut niiden osalta ovat arvailuja, ehkä niiksi jäävätkin. Kadonneita, kaatuneita, murhattuja, teloitettuja, mestattuja, ammuttuja, vankileirillä kuolleita, kuolemaan tuomittuja. Siinä listaa erilaisista merkintätavoista, lisääkin löytyy. Nastolalaisia on merkitty listaan 82 miestä, paljonko Nastolan taisteluissa tuli uhreja, on minulle arvoitus. Osa kaatuneista ja haavoittuneista vietiin Lahteen, näistä on esitetty erilaisia lukuja.

Edesmennyt Mauri Niemi suoritti 1975 kolme haastattelua, ja niistä kerron jotakin. Aaretti Lasila (1894-1982) oli torpparin poika Toivonojalta ja hevosmiehenä mukana sodassa. Loppuvaiheessa he menivät junalla Kotkaan, josta piti mennä Venäjälle. Kotkasta tie johtikin Hennalaan, siellä kesä meni, ja Kivimaan koululla tuli tuomio 8 vuotta. Marraskuussa heidät vietiin Konnunsuolle Leppälään, sieltä vapaus koitti elokuussa 1919, toisen armahduksen astuessa voimaan. ”Sain leiriltä lähtiessäni 75 markkaa. Lopullisen tilin sain tuolta ajalta 1975, silloin tuli uusi laki voimaan. Korvausta vankeusajasta tuli tuolloin 2000 markkaa. Sanoin postissa pojille, että kauampa tilin tulo kesti.

En ole ollut Hugo Vesasen puheilla. Oliko se kiinni, kaartissa kyllä oli.” Suku muistelee Hugon ajautuneen junassa Riihimäkeen, siellä poistivat punaiset nauhat tarkasti takkien hihoista ja selvisivät säikähdyksellä. Kaikki eivät olleet yhtä tarkkoja ja heidät vietiin kuulusteltavaksi.

Maire Humalisto valitti osaltaan, että eipä tullut aikanaan isä Hugolta mitään noista vuosista kyseltyä. Muisti kuitenkin tällaisesta olleen monesti puhetta oman vaarinsa sanomana. ”Saksalaisten lääkintäryhmä majoittui Vesasten mökkiin viikon parin ajaksi. Paikka sijaitsi parin kilometrin päässä Uudenkylän asemasta Kuivannontien varressa. Vaari sanoi mummulle: Et sitten puhu mitään kovaa, ettei meille käy huonosti. Lähtiessään sakemannit kiittivät selvällä suomen kielellä.”

Olivat nopeita oppimaan tai sitten joku heistä osasi ennestään ainakin vähän kieltämme. Selitys voi olla myös tämä. Saksalaisten mukana tuli jääkäripataljoona Tesleff ja sen jäseniä toimi tulkkeina ja opastajina saksalaisille.

Arvi Halmesuo (1899-1977), syntyi Kuivannolla ja muutti 1949 Uuteenkylään asumaan. Tuli sodan loppuvaiheessa Kouvolassa mukaan ja eri vaiheiden jälkeen joutui Viipurissa 29.4.1918 vangin asemaan. Sotaoikeus Viipurissa antoi vapauttavan päätöksen toukokuun lopussa, ja hän onnistui palaamaan kotiinsa. ”Kotikylässä osoiteltiin jo kaukaa ja punakaartilaisuutta kyseltiin jatkossakin. 25.10.1919 asevelvollisuus kutsui ja 18 kuukautta meni sillä reissulla. Meitä punaisia kelpasi kaksi aliupseerikouluun.

Kuivannolla talo vapautui ja lähdin taas mukaan, olin vuosia puheenjohtajanakin. Eihän se ollut kaikille mieluinen asia ja ollessani joka aamu maidon ajossa se minulle kerran kunnolla selvitettiin. Lapualaiset olivat eräällä sillalla vartiossa, mutta saadessani yhdestä kunnon otteen lähtivät muut pakoon. Käskivät lopettamaan yhdistystouhuni, mitä en tietenkään tehnyt.

Talvi- ja jatkosodan ajan olin suurimman osan ajasta kouluttajana kotirintamalla ja silloin minulla oli tilaisuus antaa takaisin. Eräs tuli jopa pyytämään aikaisempia tekosiaan anteeksi, sovinnon myös teimme.

Minun osuuteni tuosta nyt 1975 tulleesta korvauksesta oli 1000 markkaa. Pohdin sen käyttöä yhden illan. Meniskö Haarikkaan vai laittaisko uuden peltikaton kanalaan, ostin kuitenkin telkkarin.”

Alma Sillanmäki (1894-1980), oma äitini, koki Uudenkylän taistelut henkilökohtaisesti asuessaan Kirviössä Kuivannontien varressa, tien jota saksalaiset sinne tullessaan käyttivät. Puoliso Kalle Sillanmäki oli punaisten nokkamiehiä. Tytär Maire oli syntynyt 1916.

”Olimme 1917 perustamassa punakaartia Helsingissä. Olin mukana kokouksissa, en hyväksynyt sotaa enkä pyssyjä. Punakaartilla oli 16 miestä Uudessakylässä. Kalle sanoi: Älä usko, että me voitamme.

Saksalaiset tulivat ja saartoivat, toiset pakenivat pohjoisen metsiin. Vanha Virtanen tapettiin asemalla (13.4.) ja Nero, (syytön mies) sunnuntaiaamuna (14.4.).

Menin silloin Kirviään katsomaan olisiko edes kunnon kenkiä jalkaan. Ei ollut mitään jäljellä, kaikki oli viety,  saksalaiset olivat yöpyneet. Ompelukone oli jäljellä, mutta rikottuna. Paikat olivat kauheassa kunnossa. Ne kolme Kuivannon poikaa siinä olivat. Olin ainoa nainen siinä joukossa ja eräs sakemanni sanoi minulle, osoittaen samalla niitä poikia: Saksan soldaat, pum, pum… Eihän ne vankeja ottaneet siihen aikaan.

Saksalaiset tuli takaisin ja itse olin kaksi viikkoa pois ja sitten tuli lähtö kuulusteluun. Sinne veivät seuratalolle, ei ollut omia siellä. Vanha Perätalo sanoi: - Ei olis ny väliä vaikka ne tappas kaikki punakaartilaiset. – Niin minkähän tähden ne pitäs kaikki tappaa, vastasin. – Kun ne on kaikki murhamiehiä ja ryöväriä. – Mitä se hyödyttäisi? Tulisi vaan murhamiehiä lisää. Opettaja Silén yritti rauhoitella minua sanomalla: - Ole nyt hiljaa, tuo Perätalo on niin yksinkertainen mies. – Niin olen minäkin, vastasin.

Herrat, Gahmberg ja Silvander neuvoivat Kallea olemaan kaksi viikkoa piilossa, että järjetön tappaminen loppuisi. Pohjois- Hämeen miehet hänet sitten nappasivat Vehkosillasta ja veivät seuratalolle nurkkia siivoamaan. Sieltä matka jatkui Hennalaan. Omat miehet, muistan ne hyvin, veivät vanhan Neibergin (24.5) ja ampuivat tuolla kankaalla. Omaiset saivat hänet haudattua kirkkomaahan. Uudenkylän punaiset joutuivat kaikki kiinni.

Hennalassa käynnit alkoivat ja useimmiten jalkaisin, junalippu maksoi 80 penniä. Kaksi kertaa viikossa sen matkan tein. Meitä oli 2-3 ryhmässä, yksin emme uskaltaneet liikkua. Olin raskaana, tytär syntyi tammikuussa 1919, ei ollut helppoa liikkua jalan. Toisinaan oli kova nälkä itsellä, ruoka piti laittaa Kallen pakettiin. Kolmessa ja puolessa tunnissa taitoimme matkan parhaimmillaan ja sitten oli tultava vielä takaisin. Eihän niitä paketteja ollut lupa sinne viedä. Omani kyllä menivät perille.

Vangit saivat lähettää yhden kortin kuukaudessa, mutta Kalle onnistui lähettämään myös kirjeitä. Jalmari Yrjäkkä oli hyvä mies ja näin kirjeet tulivat läpi. Valitettavasti nuo kirjeet katosivat tuon ajan melskeissä. Hän kirjoitti kolme riviä viivojen väliin ja oli hyvä kirjoittaja. Leirin kauheudet tulivat niissä hyvin esille, mutta jokaiseen muisti kirjoittaa: Älä koskaan vihaa ketään.

Olot olivat surkeat, vessaan ei päässyt, kuolleita oli ympärillä. Heittivät vangeille aidan yli paketteja , sehän oli kiellettyä. Kallekin oli kerran aidan takana, mutta ei liikkunut. Toisen naisen mies yritti ottaa naisen heittämän paketin ja hänet ammuttiin heti. Sanoja ei saanut vaihtaa.

Kallelle oli jokin nuori poika povannut leirillä, että teitä on neljä henkeä. Meitähän on kolme. Näin kuitenkin minä näen. En ilmoittanut Kallelle vielä mitään, vaikka kyseli. Kaksi viikkoa ennen hänen vapautumistaan sain antaa hänelle paketin vankileirin toimistossa. Siinä se hänelle selvisi.

Asuimme tuohon aikaan Pekkalassa aseman lähellä. Pelkäsin kovasti Lahdesta tullessani, kun Hennalassa 150 naista ammuttiin, yksi työkaveri myös. Voin huonosti kun hautasivat saksalaisia siinä vieressä. Haisi ne myrkyt todella pahalle.

Kalle pääsi joulun alla torstaina ehdonalaiseen vapauteen. Käymässä ollut Jalmari Nurmi haki hänet hevosella asemalta. Gahmberg otti heti rengiksi ja santakuoppaan pääsimme asumaan.”

Valtiorikosoikeuden päätöksiä

Punavankien suuri määrä yllätti oikeuslaitoksen ja osastoja perustettiin nopeassa tahdissa. Miten niiden kokoonpanoihin tänä päivänä suhtauduttaisiin, syyttäjä oli useimmiten ylioppilas, oikeuden puheenjohtaja yleensä kai varatuomari ja muu väki sekalaista. Syytetty oli kykyjensä mukaan oma puolustusasianajajansa, paljonko sille sitten arvoa annettiin. Oman alueen suojeluskunta antoi lausuntonsa, pappi virkatodistuksen ja lisäksi oli annettuja lausuntoja, puolesta tai vastaan. Kaikki pöytäkirjat laadittiin painetuille kaavakkeille ja kysymykset oli koko maassa samanlaiset. Käsinkirjoitetut pöytäkirjat selviä tai epäselviä, käsialan mukaan.

Rauha Johanna Järvinen 1894-1974.  Kuulustelupöytäkirja on tehty Tammisaaressa 10.6.1918. Siinä todetaan vangitsemisen tapahtuneen 4.5. Kotkassa, josta hänet on lähetetty Haminaan 11.5. ja sieltä Tammisaareen 31.5. Valtiorikosoikeuden 76 osasto on antanut Lahdessa syyskuun 7 päivänä 1918 tuomionsa. 2 vuotta vankeutta ja 4 vuotta kansalaisluottamusta vailla. Valitus Valtiorikosylioikeudelle ei näytä tuomioon vaikuttaneen, joka tuli omaisuuden takavarikoinnista Orimattilan Kuivanteella. Luultavasti hän vapautui Hämeenlinnasta 30.10.1918 tulleen armahduksen muodossa. Tällöin ehdonalaiseen vapauteen pääsivät ne joiden tuomio oli enintään neljä vuotta.

Oskar Edvard Sillanmäki 1891-1970. kuulustelupöytäkirja tehty on tehty Lahdessa 2.7.1918, siitä selviää, että hänet on vangittu 4.5. kotkassa ja sieltä tuotu Lahteen. Kuulustelijana on toiminut J.N.Lehtinen ja todistajana ollut läsnä työnjohtaja Pekka Kosonen Lahdesta.

”Mistä syystä liittynyt punakaartiin, mitä palkkaa luvattu ja saanut. Palkkaa luvattiin 15 mk pvltä. sai yhteensä 285 mk. Sitten kyseltiin missä on ollut. Uudessakylässä ja Heinolassa vahtipalveluksessa ja Ruuhijärvellä ruokavaroja takavarikoimassa, ei ollut ampunut kertaakaan.”

Nastolan Suojeluskunnan esikunnassa on tehty pöytäkirja 30.6. tutkintotuomarin lausuntopyynnön johdosta. ”Luonteeltaan rauhallinen, osaava työmies, mutta korttipelin harjoittaja. Ottanut osaa ryöstöihin: Ryöstänyt agronomi E. Ghambergilta voita ja pitänyt kotitarkastuksia hänen luonaan. Maanvilj. Juho Isotupaa, hänen ollessaan punikkien esikunnassa, sanonut ”ettei Juho Isotuvasta saa selvää muuten kuin tappaa”.

Esikunnan lausunto vangitusta: ”Esikunta katsoo, ettei Oskari Sillanmäki ole tarpeellinen henkilö olemaan yhteiskunnassa.” Edvin Gahmberg 18.6 1918 myös todistuksen, jossa toteaa, ”että kivityömies Oskar Sillanmäki ollut palveluksessani muonarenkinä 1 p:stä marraskuuta vuonna 1913 samaan aikaan v. 1915 ja on hän sillä aikaa kunnostautunut vahvana ja taitavana työmiehenä. Käytökseltään on hän palvelusaikanaan ollut moitteeton”.

Valtiorikosoikeuden 71 os. kokoontui 5.8.1918 antamaan tuomionsa. 8 vuotta kuritushuonetta ja kansalaisluottamus 10 vuotta. Valitus ei näytä vaikuttaneen tuomioon ja vuosi kului Konnunsuolla, josta vapaus koitti 5.8.1919. Joulukuun 7 päivä 1918 tuli voimaan armahdus jossa tämä tuomio aleni 6 vuoteen ja seuraava armahdus 19.5.1919 laski nämä tuomitut ehdolliseen vapauteen.

Kalle Jalmari Sillanmäki 1886-1947. Veljeksistä vanhempi kävi saman tien läpi, joskin kuulusteluja on suoritettu useampia ja lausuntoja kertynyt enemmän.

”Ote pöytäkirjasta kirjoitettu Nastolan Uudenkylän Seurahuoneella toukokuun 10 p:nä 1918 allamainitussa tarkoituksessa.

1§: Nastolan suojeluskunta vangitsi työmies Kalle Sillanmäen, joka kapinan aikana oli toiminut n.s. ”vallankumousoikeuden puheenjohtajana,” toimeen pannut tuomioita, tuomiten vankeuteen, sakkoihin ja vapauttaen, sitä paitsi oli esiintynyt huhtik 13 p:nä ampumaketjussa punakaartilaisten kanssa saksalaisia vastaan Uudenkylän asemalla.

2§: Kun Kalle Sillanmäki tuotiin sisälle luettiin hänelle Nastolan Suojeluskunnan tekemä päätös, jolla allekirjoittaneet olivat valtuutetut tutkintotuomareiksi sekä syytös.

3§: Syytetty kuultuaan syytökset ilmoitti, että hän oli toiminut ”Vallankumous oikeuden” puheenjohtajana niin kuin esillä olleet ”Vallankumous oikeuden” pöytäkirjat esiintuovat, mutta että hän oli ottanut sen toimen vastaan pelastaakseen ihmishenkiä punasten raivolta, mitään palkka ei saanut, oman ilmoituksensa mukaan. Mitä toiseen syytökseen tulee, oli hänet pakotettu saksalaisten hyökätessä ase kädessä heitä vastaan, vaan ei ollut ampunut laukaustakaan, vaan heti paennut ja oleskellut koko ajan Vehkosillan torpassa Nastolassa, sekä käynyt heti pappilassa itsensä ilmoittamassa.

Allekirjoittaneet voimme omasta puolestamme esiintuoda, että syytetty Kalle Sillanmäki on varmasti pelastanut vuokraaja Alex. Bycklingin hengen punaisten murhanhimolta, ehkä useampienkin, sekä on todistaja suojeluskuntalaisen Rob. Mattilan mukaan kovasti vastustanut punakaartilaisten tihutekoja.

Kalle Sillanmäki lähetetään Lahteen.

Vilho Mallinen, Fridorf Hamara. Otteen oikeaksi todistaa: Lauri Peltola, Armas Mikkanen.”

Seuraava kuulustelu on tapahtunut Lahdessa 12.4.1918. Josta selviää, että pidätys on tapahtunut 9.5. Nastolassa. Siinä on käyty normaali lista läpi kysymysten muodossa. Päätöksenä on, että passitetaan vankileiriin säilytettäväksi, kunnes siitä toisin määrätään. Lahti 12/5 1918.

Liitteitä oli tullut mukaan kaksi puoltavaa lausuntoa. Toisen allekirjoittajat olivat J.Fr.Silvander, Rovasti, Santeri Byckling, (vuokraaja). Tämä 2.5.1918.

Suojeluskunta on antanut lausuntonsa 5.6.1918 ja läsnä olivat seuraavat esikunnan jäsenet: J.A.Saura, E.Ghamberg, V.Mallinen, A.Heikkerö, J.R.Perätalo ja Nestor Ojanen.

”Esikunnan lausunto vangista: Koska Kalle Sillanmäki on ollut ahkera ja taitava työmies ja koska todistettavasti on pelastanut muutaman ihmisen hengen punaisilta, niin toivotaan, että otetaan nämä seikat huomioon. Nestor Ojanen JASaura ja esikunnan sinetti.”

Seuraava kuulustelu on suoritettu Lahdessa 21.6.1918 saman kaavan mukaan kuin edellinenkin. Puoltavia lausuntoja on tullut kolme lisää. Siinä syytetyn toimia on käyty läpi monien kysymysten valossa., tässä yksi: ”Mistä syystä liittynyt punakaartiin, mitä palkkaa luvattu ja saanut: Liittyi kun tahtoi koetella hillitä  punakaartilaisia.  Luvattu 25 mk päivältä. Sai ainakin 600 mk.

Pöytäkirja, jonka Valtiorikosoikeuden 128 osasto on pitänyt Lahden kaupungissa 30 päivänä heinäkuuta 1918. Läsnä: Oikeuden puheenjohtaja waratuomari Kyösti Heikkilä ja jäsenet Hovioke. ausk. K. F. Öhman, Talonomistaja Juho Paavela, kaupunginpalvelia Osk. Pihlman ja jääkärivänrikki Juho Leino. Saapuvilla: virallisena syyttäjänä Lakitieteen ylioppilas Toivo Aaltio, vangittu kirvesmies Kalle Jalmari Sillanmäki Nastolan pitäjän Uudestakylästä.”

Päätös tuli samana päivänä 10 vuotta kuritushuonetta ja kansalaisluottamuksen menetys 12 vuotta yli tuon ajan. Valtiorikosylioikeus alensi tuomion 6 vuoteen ja kansalaisluottamuksen 8 vuoteen. Vapaus koitti hänelle 19.12.1918, tulleet armahdukset antoivat hänelle tähän mahdollisuuden. Miten paljon agronomi Edvin Gahmberg auttoi syntyneessä tilanteessa, jää epäselväksi. Hän kuitenkin takasi Kallelle työpaikan ja asunnon, ne olivat kai yleensä vankien vapautumisen ehtoina.

Teettäjiä oli, tekijät puuttuivat. Tämä huomattiin hyvin pian ja armahduspäätöksiä tehtiin, tähän vaikuttivat myös ulkovallat, vankilaolot olivat sietämättömiä. Yhteiskunta täytyi saada pyörimään, hävinnyt osapuoli pääsi suhteellisen pian myös asioista päättämään. Isäni nimi mainitaan jo 1921 Nastolan kunnan tilintarkastajan ominaisuudessa. Myöhemmin hän oli köyhäinhoidon esimies, kansanhuollon johtaja, kouluasioissakin nimi tulee esille. Sodanajan kunnanvaltuusto 1937-1945, istui pitkään ja siihen loppui isäni ura kunnallisena päättäjänä.

Kahden kerroksen väkeä. Voittajat ja hävinneet tiesivät nyt paikkansa, sukuni oli suorittajapuolella. Isäni kavereineen teki erilaisia rakennusurakoita, myös kivityöt heiltä onnistuivat. Kirvesmies Kalle laski urakat ja keräsi sopivat tekijät mukaan. Pyörillä he ajoivat pitkiäkin matkoja lähikuntiinkin.

Äitini Alma oli ompelija jonka Uudenkylän herrasväki ja Kuivannon emännät työllistivät. Hän teki työnsä kunnolla ja sovitun aikataulun mukaan. Siitä on jäänyt kiitosten muodossa muutamia esimerkkejä.

Opin pienestä pitäen, että työväentalo on minun toinen kotini. Seuratalolle ei ollut mitään asiaa, yksi poikkeus tästä säännöstä tulee mieleen. Maankuulu näytelmäseurue tuli esiintymään ja pyysin opettajaltani (Aino Riukka) luvan mennä tuohon iltatilaisuuteen. Mäenlasku kiinnosti ja mäki oli toisen seuran eli Salpan jäsenille tarkoitettu. Sanoin veljelleni, että menen sinne mäkeä laskemaan. Ethän sinä sinne voi mennä, sanoi veljeni ja se oli sillä selvä.

Ajat ovat muuttuneet ja olen kokenut eläväni tasavertaista elämää jo vuosikymmenien ajan. Seuraan tiiviisti elämää ympärilläni ja se mitä me koimme kansakuntana 100 vuotta sitten, on muualla nyt arkipäivää. Aseet ovat entistä tappavampia ja niiden käyttäjät kehittäneet taitonsa huippuluokkaan. Jätän heidän johtajansa teidän jokaisen henkilökohtaisesti arvosteltavaksi.

Hyvää tulevaa vuosisataa teille ja meille, siis kaikille Suomen kansalaisille!

Lähde: Juhani Sillanmäki: Sata vuotta työväenliikettä Nastolan Uudessakylässä

Uudenkylän Työväenyhdistys 1905 – 2005

Multiprint Oy 2008  ISBN 978-952-92-4300-6